Jaakko Pöyry Group Länsimetrohankkeen suunnittelijaksi


Konsulttiryhmä, jonka ytimen muodostavat Jaakko Pöyry Group -konserniin kuuluva Maa ja Vesi Oy sekä SCC Viatek Oy on valittu Länsimetron suunnitelman laatijaksi.

Helsingin kaupungin joukkoliikennelautakunnan ja Espoon kaupungin teknisen lautakunnan tilaama toimeksianto käsittää Länsimetrohankkeen esisuunnittelun, kannattavuusselvityksen ja hankkeen koordinoinnin. Alustavien kaavailujen mukaan Länsimetro ulottuu Ruoholahdesta Matinkylään, ja sen pituus on 12 kilometriä. Asemia on yhteensä 6-8. Kaupan kokonaisarvo on noin 1,5 miljoonaa euroa. Esisuunnitteluvaihe viedään päätökseen vuoden 2001 loppuun mennessä.

Nyt tilatun työn pohjalta Helsingin ja Espoon kaupunginvaltuustojen on tarkoitus päättää vuoden 2002 aikana Länsimetron toteutussuunnitteluun ryhtymisestä.

JAAKKO PÖYRY GROUP OYJ

Erkki Pehu-Lehtonen
Teuvo Salminen